Kylmä, lämpöä kaipaava ihmissusi palaa laumaansa metsässä. Ei tosin yksin. Kiehtova tuoksu johdattaa hänet naisen luo, joka innokkaasti toivottaa tervetulleeksi alkukantaiset halunsa.
Talven sydämessä metsä on autio, jähmettynyt maisema. Lämpötila on alle jäätävän, ja ainoa ääni on lumen räiske alhaalla. Ilma on paksu männän ja erämaan tuoksusta. Tämän jäätyneen erämaahan keskellä vanha, kokenut metsästäjä huomaa olevansa yksin, vartalonsa kipeänä kylmyydestä. Hän on ollut täällä tunteja, vartalo himoitsee toisen lämpöä. Lumen peittämällä maastolla navigoidessaan hän ei voi kuin päästää alkukantaisen voihkaisun, vartalo sykkii halusta. Kylmä vain ruokkii hänen himoaan, tehden hänestä aggressiivisemman, eläimellisemmän. Hän on villipeto tässä jäätyneessä erämaassa, alkukantaiset vaistot ottavat vallan. Hän ei ole vain metsästäjä, hän on saalistaja, valmis vaatimaan mitä haluaa, missä haluaa. Tämä on hänen metsänsä, leikkipaikkansa ja hän on valmis tekemään merkkinsä.
